Kuopion Energia - Blogi

Tässä blogissa Kuopion Energian omat ja ulkopuoliset asiantuntijat kirjoittavat energian hintakehitykseen vaikuttavista tekijöistä. Tekijät tarkastelevat kukin vuorollaan myös kuluttajan asemaa ja mahdollisuuksia viisaisiin valintoihin omassa energiankäytössään. Tavoitteena on hahmottaa keskustelun kautta eri näkökulmista sähkömarkkinoiden liikahduksia ja energiantuotannon ajankohtaisia haasteita. Blogi on avoin asialliselle ja kriittiselle keskustelulle. Ylläpitäjä pidättää oikeuden poistaa asiattomat tai loukkaavat kommentit.

Virkamies puhuu viisaita

10.05.2012 | kirjoittaja: Lasse Lehtinen

Ympäristöministeri Ville Niinistö innostui taannoin ajamaan turpeen energiakäyttöä alas. Tällä hetkellä miljoonan suomalaisen kodin lämpö saadaan puun ja turpeen poltosta. Niiden ainoa käyttökelpoinen korvaaja on kivihiili, tuo pahin saastuttaja.

Uutena taloon

08.05.2012 | kirjoittaja: Hanna Vitikka

Aloitin huhtikuun alussa Kuopion Energialla markkinointi-assistenttina ja täytyy myöntää, ettei energiamaailma ollut minulle ollenkaan tuttu aiemmin. Tässä on nyt sitten yli kuukauden verran opeteltu perusasioita kaukolämmöstä. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin myös käymään voimalaitoksella ja tutustumaan siihen, miten kaukolämpö varsinaisesti tuotetaan.

Sähkönsäästö - kunpa se olisikin niin helppoa

26.04.2012 | kirjoittaja: Jorma Takkinen

Eräs lukijamme kommentoi nasevasti uutistamme sähkönkulutuksen laskusta Suomessa: ” Siitä saatte kun nostatte hintaa”. Tosin tiedossani ei ole yhtään sähkönmyyjää, joka olisi viimeisen puolen vuoden aikana nostanut hintoja, mutta laskettu niitä on.

Selvää säästöä sähkölaskussa - Aattelepa ite!

06.03.2012 | kirjoittaja: Reima Lassila

Nyt on nuo Kuopion Energian viisaat avanneet jonkin ihmeellisen facebookki-sivuston nimeltään "Selvää säästöä sähkölaskussa". Keksivät niin viimeisen päälle fiksut sivustot, kaikenlaisia juttuja sielläkin levitellään – ei edes kehtaa sanoa. Ja aivan mahdoton on niitä kävijöitäkin, taitaa olla suurin osa ihan oman firman porukkaa, jolla ei ole muuta tekemistä kuin siellä roikkua työaikana.

Oikein ajoitettu voimalaitosinvestointi on ympäristöteko

09.02.2012 | kirjoittaja: Peter Seppälä

Suomeen on saatu valittua uusi presidentti - onnea, Sauli. Mitenköhän hän suhtautuu energian säästöön ja tuotantoon?

Tiedotteet RSS-syötteenä